Usain Boltin maailmanennätysjuoksut

Usain Bolt on Jamaikalla syntynyt pikajuoksija, joka on jo hiljattain lopettanut kilpauransa. Jamaika on varsinainen puutarha kasvillisuutensa puolesta, joten harjoitteluolot ovat varmasti kunnossa.

Hän kilpaili 100 metrin ja 200 metrin matkoilla sekä yksilönä, että viestijoukkueissa. Hänen poikkeukselliset kyvyt huomattiin jo nuorena, ja teini-ikäisenä hän oli jo kansallinen sensaatio. Suuren yleisön tietoisuuteen hän nousi 2000-luvun puolivälissä kun ajat alkoivat tippua kohti maailman huippuja. Hänen nimissään ovat sekä 100 metrin että 200 metrin maailmanennätykset, jotka hän juoksi samoissa maailmanmestaruuskisoissa. Tämä tapahtui vuonna 2009 Saksassa Berliinissä, jossa hän oli ehdottomasti uransa huipulla. Usain Bolt on kaikkien aikojen menestyksekkäin pikajuoksija ja hän on voittanut 6 olympiakultaa ja niiden lisäksi 7 maailmanmestaruutta. Voidaan siis ehdoitta puhua yhdestä kaikkien aikojen parhaasta, ellei jopa kaikista parhaimmasta.

Ennätysjuoksut

Usain Bolt juoksi siis 100 metrin ja 200 metrin maailmanennätykset samoissa maailmanmestaruuskoissa vuonna 2009. Loppukilpailusta sadalla metrillä odotettiin huimaa taistoa Boltin ja Yhdysvaltojen Tyson Gayn välillä. Lopputulos oli kuitenkin jotain aivan mykistävää. Vaikka Tyson Gay juoksi varmasti elämänsä juoksun ja aika oli lähellä voimassa olevaa maailmanennätystä, hävisi hän silti monta metriä Jamaican isolle miehelle Usain Boltille. Loppuaika 9,58 oli mykistävä suoritus ja stadionin ja katsojat valtasi epäusko.

Myös 200 metrillä hänen voittoaikansa 19,19 oli uusi maailmanennätys ja entinen ennätys meni heittämällä uusiksi. Edellinen ennätys 19,30 rikkoutui siis reilusti.

Monet ihmetelleet Usain Boltin vauhtia, sillä ruumiinrakenteeltaan hän ei ole ihan perinteisen pikajuoksijan näköinen. Hän on pidempi kuin pikajuoksijat yleensä, mutta monet arvioineet juuri hänen pitkien jalkojensa auttavan kiihdytyksessä.

Leave a Reply

mts_best