Vuoden 2017 suuret urheilutapahtumat

Suomi on pieni maa, mutta urheilu on aina ollut koko kansan suuressa suosiossa. itsenäisyyden juhlavuonna tapahtuu niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Kotimaassa luvassa on tällä kertaa todellinen urheilun supervuosi, jota siivittävät tutuissa maisemissa Lahden Salpausselällä järjestettävät Hiihdon MM-kilpailut sekä jalkapallon Suomi – Eesti kamppailut, joita käydään yhden kesäkuun päivän aikana 100 eri paikkakunnilla! Hiihtokisoista saamme nauttia helmi-maaliskuun vaihteessa ja jalkapallotapahtuma puolestaan starttaa kesäkuun alussa, 10.6., kun lumet ovat varmasti jo sulaneet ja antaneet tilaa kesälajeille. Vuosi 2017 voi merkitä myös henkilökohtaista päätöstä urheilla enemmän. Suomi suorastaan pursuaa erilaisia enemmän tai vähemmän leikkimielisiä urheilutapahtumia erityisesti kesäkaudella. Kannattaa siis seurata, mitä kaikkea uusi vuosi tuo tullessaan urheilun saralla.

Hiihdon MM-kisat järjestetään Lahdessa jo seitsemännen kerran

Oletko koskaan hiihtänyt Salpausselän maastoissa? Jokainen Lahden ladut kokenut tietää toisaalta, miten haastavaa mäkinen maasto on, mutta toisaalta pystyy edelleen nauttimaan lumisen maiseman luomista muistoista ja ihanista mielikuvista. Lahden otolliset olot on huomattu myös ulkomailla ja hiihdon MM-kisat on luvattu kaupunkiin vuonna 2017. Ne järjestetään 21.2.-5.3. Paikalle onkin tuolloin odotettavissa suuri yleisöryntäys. Maita kisoissa on edustettuina yli 60 ja urheilijoita yhteensä jopa 700. Nähtävää siis tulee riittämään ja urheilujuhlasta voivat nauttia niin suomalaiset kuin ulkomaalaiset turistitkin. Katsojia odotetaan jopa 300 000, joten tunnelma on varmasti tiivis omille ja muidenkin suosikeille hurratessa. Jos et pääse itse paikalle kisakatsomoon, seuraa kilpailuja TV:n välityksellä. Perheellinen saattaa miettiä, miten aikataulut voisi sovittaa siten, että urheilusta voisi nauttia elämyksen keskeytymättä. Jos perheen pienimmät tuppaavat mekastamaan kesken kaiken, yllätä heidät iloisesti ja osta hauskat lasten lelut verkkokaupasta jo etukäteen. Voit olla varma, että saat keskittyä urheilun katsomiseen kaikessa rauhassa, kun lapset leikkivät uusilla leluillaan kiltisti ja sopuisasti.2

Urheilusta voi nauttia monella tavalla

Suomen suurin urheilutapahtuma vuonna 2017 on ehdottomasti Lahdessa järjestettävät Hiihdoin MM-kisat. Talviurheilu on perinteisesti ollut suomalaisten vahvaa osaamisaluetta, joten toivottavasti menetys tulee olemaan näissä kisoissa parempi kuin Rion kesäolympialaisissa. Vuoden 2017 alussa aloittaa uusi Suomen Olympiakomitea
jolla voi olla annettavaa suuriin urheilutapahtumiin tulevina vuosina. Olympiakomitean tehtävänä on luoda huippu-urheilulle Suomessa otolliset edellytykset. Nykyisessä taloustilanteessa myös Olympiakomitean avustuksia on jouduttu supistamaan. Jääkin nähtäväksi, mikä on suomalaisen huippu-urheilun suunta tulevaisuudessa. Urheilusta voi kuitenkin nauttia, vaikka ei olisi olympiatason valmennettava. Erilaisia liikuntatapahtumia järjestetään ympäri maan, joten on vain itsestäsi kiinni, jaksatko lähteä ovesta ulos ja urheilemaan. Lähes kaikki suurimmat urheilutapahtumat ovat lisäksi seurattavissa näppärästi kotisohvalla TV:n välityksellä. Oletko tullut ajatelleeksi, että ennen kisastudiota voi käydä vaikka omalla pienellä hikilenkillä ja huolehtia siten myös omasta kunnosta? Suomalaiset ovat yleensä ottaen liikkuvaista kansaa, vaikka sanotaankin, että väestö on laiskistunut ja aikaa kuluu eniten erilaisten teknisten laitteiden äärellä. Urheilusta nauttiminen on niin huippu-urheilijoiden työn ihailemista ja heidän kannustamistaan kuin liikunnan harrastamista kullekin sopivalla tavalla.

 

Leave a Reply