Vajaan viikon kuluttua alkavat Rion kesäolympialaiset tuovat yleisurheilussa käytettävät dopingaineet jälleen yhdeksi tapahtuman keskustelluimmista aiheista. Dopingaineet eivät ole uusi ilmiö, sillä niiden valvontaa on tehty kansainvälisesti jo vuodesta 1928 saakka. Nykyaikaisen urheilun dopingaineiden käytön juuret voidaan jäljittää jopa 1800-luvulle saakka. Kansainvälinen Olympiakomitea julkaisi ensimmäisen kiellettyjen aineiden listan vuonna 1968, ja Suomessa dopingaineita koskevia kansallisia säännöksiä alettiin laatia 1980-luvulla. Nykyään dopingilla viitataan kilpailusuoritusten parantamiseen keinotekoisesti lääkeaineiden avulla.
Dopingsotku Rion kesäolympialaisten ympärillä
Dopingaiheista keskustelua on käyty tulevien olympialaisten ympärillä etenkin Venäjän osalta, joka marraskuussa 2015 paljastuneen dopingskandaalin jälkeen on joutunut kovaan mediapyöritykseen, eikä syyttä. Maailman antidopingtoimisto Wadan raportin mukaan Venäjällä on systemaattisesti salailtu dopingaineiden käyttöä tuhoamalla lähes 1500 dopingnäytettä vuoden 2014 Sotšin talviolympialaisten aikana. Venäjän viranomaiset ovat kieltäneet järjestelmällisen salailun, mutta tutkimukset ovat kiistatta osoittaneet Venäjän urheiluministeriön, turvallisuuspalvelu FSB:n sekä dopingaineita testaavien laboratorioiden Moskovassa ja Sotšissa osallistuneen dopingnäytteiden manipulointiin. Tämän vuoksi Wada onkin vaatinut, että venäläiset yleisurheilijat eivät saa osallistua Rion vuoden 2016 kesäolympialaisiin.
Yli puoli vuotta kestäneen päätöksentekoprosessin jälkeen Kansainvälinen olympiakomitea KOK päätti, ettei se sulje kaikkia Venäjän yleisurheilijoita pois Rion kesäolympialaisista, vaikka kansainvälinen vetoomustuomioistuin CAS päättikin evätä kilpailun venäläisiltä kilpailijoilta. Dopingrangaistuksista tulevat päättämään kansainväliset lajiliitot, mutta kesäolympialaisiin pääsevät kuitenkin vain sellaiset urheilijat, joiden historiasta ei dopingrikkeitä löydy. Tavoitteena on kannustaa urheilijoita ympäri maailman puhtaisiin urheilusuorituksiin. Myös Suomessa kärsittiin Lahden MM-hiihtojen yhteydessä dopingsumasta, kun kuusi maastohiihtojoukkueen hiihtäjää kärähtivät doping-aineiden käytöstä vuonna 2001.
Dopingaineiden käytön motiivina paine menestyä
Dopingaineiden käytön mittaaminen on haasteellista, sillä urheilijoiden testituloksia sekoittavat luvalliset lääkeaineet. Wadan testitulosten mukaan on kuitenkin näyttöä siitä, ettei dopingaineiden käyttö yleisurheilussa ole niin yleistä kuin luullaan. Tätä tukevat myös lukuisat muut tutkimukset. Silti useilla ihmisillä on sellainen käsitys, että dopingaineita käytetään yleisurheilussa runsaastikin. Vaikka varusteet voivat parantaa urheilusuoritusta paljonkin, eivät hyvät lajiin soveltuvat kengät kuitenkaan paranna suoritusta niin paljoa, että välineiden käyttöä voisi laskea dopingiksi.
Syy dopingaineiden käytölle löytyy usein menestyksen paineesta. Erityisesti sellaisissa urheilulajeissa, joissa vaaditaan tiukkaa harjoittelua ilman mahdollisuutta kunnolliseen palautumiseen, urheilijat ovat alttiita dopingaineiden käytölle. Etenkin olympialaisten aikaan urheilijoiden paineet ovat erittäin kovat ja loukkaantumisriskit ovat kovissa treeneissä suuret kunnon ollessa huipussaan. Tämän vuoksi osa urheilijoista tukeutuu piristäviin tai palautumista nopeuttaviin lääkeaineisiin. Paineita urheilijoille muodostuu niin omasta menestyksenhalusta, kuin valmentajien ja sponsoreiden odotuksista.
Dopingaineiden kieltäminen ja valvonta on myös saanut kritiikkiä osakseen, sillä kaikenkattavaa määritelmää tai listaa kielletyistä dopingaineista ei ole. Osa urheilijoista on sitä mieltä, että dopingaineet tulisi sallia yleisurheilussa. Terve urheiluhenki ja epäpuhtaat lääkeaineet ovat kuitenkin yhdistelmä, jollaista on hankala yhdistää. Tämän vuoksi dopingaineiden valvontaa tehostetaan jatkuvasti väärinkäytösten estämiseksi.
